perjantai 5. elokuuta 2011

Tudormekko


Tämä luomus on ehkä ainoa mekko, jonka olen tehnyt hyvin pitkälle kaavan mukaan sekä noudattaen historiallista mallia.

Kun aloittelin renessanssitanssia, halusin tehdä edes yhden mekon, joka olisi täysin historiallisten ohjeiden mukainen. Tämän asun jälkeen en olekaan enää vaivautunut.

Mekko koostuu oikeastaan neljästä eri osasta. Alinpana on pellavasta tehty alusmekko, joka näkyy kauluksesta sekä hihojen suista. Alusmekon päällä on vannehame, joka tekee hameesta valtavan ja tanssimisesta aina yhtä haastavaa. Näiden päälle kuuluu sitten ensimmäinen mekko, jossa ei ole hihoja ja joka lähinnä näkyy päällimmäisen hameen alta etuhalkiosta. Päällimmäisenä on silkistä tehty mekko, jossa on halkio edessä. Helpotin myös mekon pukemista laittamalla nyörityksen eteen piiloon tuon päällimmäisen kerroksen alle, jotta ei tarvitsisi pukijaa.

Tuli kuitenkin huomattua että tällainen määrä kangasta on aika paljon päällä. Tämän takia nykyään monet mekot "huijaavatkin" ompelemalla etuhalkiosta näkyvän kankaan kiinni vain päällimmäiseen mekkoon. Näin säästyy aikaa sekä lämpöhalvaukselta.

Mekko on peräisin tudor tailorista saatavista kaavoista. Omistan itse vain tähän pukuun olevan kaavan ja muut renessanssiasut olen tehnyt kirjassa peräisin olevista kaavoista. Kaavat ovat melko hintavia yksittäin tilattuina mutta hyvin perusteellisia ja hyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti