perjantai 5. elokuuta 2011

Marie Antoinette

Ostin joskus vuosia sitten ihanan vaaleanpunaisen kankaan. Olin kuitenkin pitkään sitä mieltä, että en voi tehdä siitä mitään, koska punaiset hiukset eivät vain sovi vaalean punaisen kanssa. Kävin sitten Tallinnassa jälleen kerran kankaanhakureissulla ja löysin ihanaa pitsinauhaa ja kukkakoristeita. Nämä tuntuivat sopivan niin hyvin vaaleanpunaiseen kankaaseen, että nyt oli pakko tehdä mekko. Koska kangasta oli paljon halusin tehdä siitä sitten kunnon kermakakun, kun kerran niin ällösöpö kangas oli kyseessä.
Etuosan sinisen kankaan rypyttäminen oli taas sellainen urakka, että vannoin jälleen kerran, että en enää ikinä ompele. Pelkkä etuosa söi yli kolme metriä  kangasta. Mekosta tuli kuitenkin aivan mahtava.
Tuollainen mekko kuitenkin tarvitsi kunnon kampauksen ja aloin tutkia, että miten hiukset saisi mahdollisimman korkeaksi. Peruukkeja tietenkin tuli vastaan, mutta halusin että kampauksen voi tehdä omista hiuksista. Päädyin ostamaan rautalankaa ja punanaamiosta jonkun halvan peruukin. Kieputin rautalangasta pienen kypärämäisen kehikon ja lisäsin peruukista irrottamani tekohiukset siihen. Sitten vain kiinnitin kehikon omaan päähäni ja omat hiukset tökin pinneillä kiinni kehikkoon. Hyvin toimi ja ehkä hienoin tekemäni kampaus onnistui hyvin. Kuva on otettu vuoden 2010 ropeconissa.

7 kommenttia:

  1. Tää on kyllä ihana mekko... ja mietinkin että miten ihmeessä onnistuit jossain ropeconin naistenvessassa väsämään tuon upean kampauksen, mutta nythän se selvisi! ;) Ovelaa, täytyy pitää idea mielessä, jos joskus vaikka tulee tarvis...

    VastaaPoista
  2. Vois melkein pitää joskus vaikka tanssileirillä työpajan jossa puhuttais vaan hiuksista ja hiuskoristeista ja siitä miten väsätä hienoja hiuksia minimaalisissa olosuhteissa ja lyhyessä ajassa ;)

    VastaaPoista
  3. Hei! ihania pukuja olet tehnyt! Hannis vinkkas mulle sun blogia, piti sitten heti tulla kurkkiin. :)

    VastaaPoista
  4. Ooooooh, pidä semmoinen työpaja vaikka syksyn leirillä, mie ainakin tuun sit pajaan mukaan! ;) Tyttöjen Tukkajutut.

    VastaaPoista
  5. Löysin tämän blogin sattumalta ja ihastuin: upeita mekkoja olet tehnyt! Itse olen harrastelijaompelija ja keskityn blogissani pieniin käsityöjuttuihin (http://allthenicethingsmadefor.blogspot.com/). Otan tämän ehdottomasti seuraukseen!

    VastaaPoista
  6. Täten ilmoitan merkinneeni blogisi listaukseen, jossa on siis blogeja joissa on mielestäni ainesta. :) Eli käyhän kurkkimasta blogistani ohjeistukset... :)

    VastaaPoista
  7. Hei, tosi hieno mekko! :) ite opiskelen just vaatetusalaa ja koitin etti netistä blogeja joissa ommellaan. Tässä mun http://madebykatja.blogspot.fi/

    VastaaPoista